Siirry pääsisältöön

Hiustenpidennysten teko part 1: Hiusnauhan värjääminen

Lähtökohta: Kaksi punttia pyöreäsinettisiä hiuksia ja reilu puoli metriä hiusnauhaa väärässä värissä. Koska päätin tänään laittaa vähän vaaleampia raitoja päähän, käytin loput raita-aineestani hyväkseni. Värjäsin jo viime kesänä vanhan hiusnauhani tummalla värillä, jota tänään käytin vaalentamisen lisäksi, mutta väri ei silloin tarttunut hiuksiin. (Katsokaa tämä postaus.) Sitä piti siis vaalentaa ensiksi, jotta kylmemmän värin sai jäämään. Ostin lopullisen hiusvärin kauan sitten tarjouksesta 3 kpl kymmenellä eurolla. Jännitin aika paljon sitä, että oliko väri vielä hyvää käytettäväksi.

Kuten näkyy molemmat (puntit ja nauhat) olivat liian punertavia omaan hiussävyyni verrattuna. Lähdin aluksi liikkeelle tekemällä liukuväriefektiä, koska värjättävän hiuksen tyven sävyllä ei juurikaan ollut väliä (sehän ei omien hiusten alta pahemmin näy).



Tällaisenaan hiukset lähtivät pesuun. Kuten näkyy, hiuspuntit eivät vaalentuneet juuri ollenkaan. Hiusnauhat sen sijaan vaalenivat oikein hyvin. Jos pesun jälkeen väri olisi ollut jo hyvä, niin en olisi sävyttänyt niitä enää uudestaan.



Väri jäi silti vieläkin liian punertavaksi (toisessa kuvassa sävy vääristyy aika paljon), joten kuivaamisen jälkeen heitin päälle vielä uuden viileämmän sävyn. Osasin odottaa tässä vaiheessa, että lopullinen väri tulisi olemaan paljon tummempi kuin mitä väripurkki antoi ymmärtää. Värjäsin kuitenkin hiukset viimeksi tällä samalla värillä ja sävy istui omiin hiuksiini todella hyvin, joten tummuus ei haitannut.






Lopullinen väri oli jotakuinkin täydellinen. Tasainen, kylmä ja sopii omiin hiuksiini. Nyt suunnitelmissa olisi kiinnittää klipsit takaisin hiusnauhaan ja mahdollisesti myös kiinnittää micro ringeillä sinettejä nauhaan. En halua näitä hiuksiini ainakaan vielä pysyvästi, koska muistaakseni nuo sinettihiukset menivät aika helposti takkuun. On siis helpompi pitää ne irroitettavina, jotta takut saa selvitettyä helpommin.

Hiukset: 1, 4 ,5: Quick-Lenght Piece, 2 & 3: Pre-Bonded Hair Stick Tip
Ihan vasemmalla on vanha jo käytössä ollut ja ohentunut hiusnauha. Juuri tuon värjäsin viime kesänä ja se oli päässäni aina jouluun asti. Vähän se lyheni käytössä, mutta muuten hius ei vieläkään mennyt huonoksi. Sitä voisi vieläkin käyttää.

Nyt on siis vihdoin tämäkin projekti valmis ja saan käyttön suhteellisen halvat pidennykset. Tuosta saattaa itse asiassa tulla kaksikin eri klipsipidennystä. Yhden hinnaksi laskin noin 35-40 euroa. Onko se teistä kallis? Täytyy kuitenkin muistaa, että jo yksissään tuollainen hiusnauha toimii hyvänä pidennyksenä joillekin ihmisille ja se maksaa alle 20 euroa. Sinettien pituus on kuitenkin 18 tuumaa, joten niitä lisäämällä saan vähän lisää pituutta omiinkin hiuksiini.

Aikaahan tämä vähän vei, mutta eivätpähän jää nyt käyttämättä.

t. Enni

Kommentit

  1. Millä tekniikalla meinasit sitten tehdä noista klipsit, oletko sä tilannut jotain tarvikkeita erikseen? Mulla on nimittäin 4 nauhaa lettipidennyksiä, mutta niiden uusiminen maksaa aina noin 80 euroa kerta, joten aika paljon halvemmalla pääsisin jos muuttaisin ne irrotettaviksi. Vinkkejä otetaan vastaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on alunperin ollu klipsipidennykset, mutta otin ne klipsit värjäyksen ajaksi irti:)

      Klipsejä saa kyllä aika halvalla mistä vaan nettikaupasta, mikä nyt sellaisia myy! Ja ne ommellaan hiusnauhaan kiinni tavallisella neulalla ja langalla. Uskon, että noin tekemällä pääset kyllä todella paljon halvemmalla! :D

      Poista
    2. http://www.dreamhair.fi/96,klipsi-keskik.-5kpl-hopea.html tuossa esimerkkejä, tosin en ole ihan varma onko mulla medium vai isointa kokoa klipseistä!

      Poista

Lähetä kommentti

Totta turiset kuomaseni.

Suositut tekstit

Atooppinen ihottuma ja turvonneet silmäluomet

Alan hiljalleen kyllästyä atooppiseen ekseemaan, joka on vaivannut minua aikalailla koko ikäni ajan. Olen onneksi säästynyt pahimmalta ihottumalta, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan herkistyväni mm. kosmetiikalle. Vuonna 2014 herkistyin ripsipidennyksille niin paljon, että silmäluomeni olivat turvoksissa useita päiviä ripsien laiton jälkeen. Jo vuosia olen luottanut perusvoiteisiin ja unohtanut hajustetut vartalovoiteet kokonaan. Hajuvettäkin suihkutan nykyisin lähinnä vaatteille. Erityisesti käsien iho on välillä näyttänyt melkoisen hurjalta, varsinkin talvisin. Onneksi ihotautilääkäri määräsi pari vuotta sitten Protopicia , joka on toiminut loistavasti! Käytän sitä nykyisin ennaltaehkäisevästi. Nyt viime aikoina, tai oikeastaan jo kesästä lähtien, olen huomannut, että silmäluomeni ovat alkaneet reagoida silmämeikkiin. Olen huomannut, että pahiten luomia ärsyttää eyeliner . En enää arkisin laita lähes ollenkaan meikkiä silmiin, etteivät luomet turpoaisi päivän

10 KUUKAUTTA SMILE-LASERLEIKKAUKSEN JÄLKEEN

Kohta on kulunut vuosi Smile-laserleikkauksesta , joten ajattelin kerrata kokemuksia leikkauksen jälkeisestä ajasta ja elämästä. Edellisen kerran kertasin kuulumisia vain kuukausi laserleikkauksen jälkeen, tuon postauksen voitte lukea täältä . Tänään oli oikeastaan hyvä päivä kirjoittaa tämä postaus, sillä kulunut aika on saanut unohtamaan osan negatiivisista kokemuksista. Toipuminen ei ole ollut ihan helppoa, mutta onneksi toipumisvaiheen oireet eivät ole olleet niin pahoja. Tänään aamulla mun näkö oli nimittäin aika sumea toisessa silmässä, mutta se saattoi johtua siitä, että silmät olivat muutenkin hieman turvoksissa.  Ajoittaisia näön sumeutumisia on ollut havaittavissa nyt pitkin vuotta, mutta olen laittanut ne edelleen leikkauksen piikkiin. Sen sijaan yleislääkäri, jonka vastaanotolla kävin viime viikolla, oli kovin kiinnostunut näköhäiriöistäni. Katsotaan siis liittyykö niihin jotain muutakin, vai onko tämä edelleen toipumisesta johtuvaa. Sumeutta on siis havaittavissa

KAKKUA AAMUPALAKSI? SARJASSAMME ÄITIVINKIT: VAUVALLE JA AIKUISILLE SOPIVA, HERKULLINEN JA NÄYTTÄVÄ SMOOTHIEKAKKU

Sarjassamme äitivinkit: Vauvan herkullinen kakku Mitä kakkua voi syödä hyvällä omalla tunnolla vaikkapa aamupalaksi? Haluatko tarjota juhlissa koko perheelle sopivan kakun?  Tämän loistavan vinkin sain eräillä vauvakutsuilla muutama kuukausi sitten. Kyseisille kutsuille sai jokainen halutessaan tehdä syötävää nyyttikestimeiningillä. Kutsuilla olikin tarjolla raikkaan näköinen kakku meille ja lapsukaisillemme. Kyseistä kakkua pystyi syömään alle vuoden ikäinen lapsikin. Mikä on siis tämä mystinen kakku, joka sopii erinomaisesti tarjottavaksi vauvalle, taaperolle, äidille, isälle ja vaikka koko suvulle? Se on kuvan smoothiekakku ! "Tein tyttäreni syntymäpäiville smoothiekakun  keksi-voiseokseen, mutta alkuperäisen ohjeen mukaan  pohjan voi tehdä myös keksi-hedelmäsose-pohjaan tai apinaevääseen" Smoothiekakun resepti on helposti sovellettavissa Toki kyseisen smoothiekakku tulee tehdä vauvaystävällisempänä, jos seurueessa on alle vuoden ikäisiä nape

Moderni sauna ja upotettava kiuas

Moderni sauna Kahden talon suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että toinen taloista sai juuri muuttoluvan. Viimeisimpänä työn alla on ollut saunojen suunnittelu ja toisen talon saunan valmistumista onkin odoteltu innokkaana. Saa nähdä, pääseekö jo ensi viikolla saunaan. Saunan kanssa sai tosin raapia päätä. Ihan alunperin saunan puut oli tilattu talofirmalta, mutta lopulta kävi ilmi, että valikoima rajoittui parhaimmillaankin vain STP-profiililla varustettuun tervaleppään, eikä tässä edes hinta toiminut porkkanana. Siispä ei auttanut muu kuin alkaa etsiä saunan puita eri valmistajilta.  Saunan suunnittelu loppusyksystä oli varmaan huonoin ajankohta ikinä, sillä joko kaikki muutkin rakensivat saunoja, tai myös materiaalipula näkyi kauppojen valikoimissa. Lopulta löytyi onneksi kiva vaihtoehto, joka täytti allekirjoittaneen vaativat kriteerit. Saunan paneeliksi ja laudepuuksi valikoituivat lopulta ThermoRoyal sarjan suoralla profiililla oleva kaunis apachi. Puut tilattiin  Väripirt

HIUSTENPIDENNYSTEN VÄRJÄÄMINEN KOTONA

M ulla tulee tästä postauksesta todella nostalgiset fiilikset, tämä on vähän sitä vanhempaa "Ennin kengissä" -matskua. Vastaavan postauksen toteutin vuonna 2012 tismalleen samana päivänä 11.4 ja ihan sattumalta tänäänkin päädyin samojen puuhien pariin! Aiheena on siis hiustenpidennysten värjääminen . TAUSTAA Olen aina tykännyt laittaa ja kasvattaa hiuksiani. Itse asiassa kampaajankin ammattikin on aina kiinnostanut, mutta olen niin herkkä kaikille hajusteille ja tököteille, ettei ammatti sopisi minulle. Kuitenkin tykkään värkätä hiusten kanssa (kokeilla esim. pinkkiä, kun siltä tuntuu ) ja aika usein myös pelleillä kaapista löytyvien hiustenpidennysten kanssa. Mulla on ollut vuosien ajan vaikka millaisia kokemuksia kotitekoisista hiustenpidennyksistä ja niistä on saatu kehuja ihan kampaajiltakin. Minulla on myös ollut tapana hamstrata alennuksista hiusvärejä omien hiusten värjäämistä varten, tai sitten juuri tällaisia pieniä projekteja varten.  Olin my